Tännään oli ensimmäinen päivä pukeutumisen osastolla. Alotin työt klo 9.00. Aluksi laittelin alennus lappuja kenkäpuolelle. Seuraavaksi menin varastoon hakemaan lisää alennus kenkiä ja laittelin ne paikoilleen. Seuraavaksi purin kenkäkuorman, laitoin niihin hengarit ja hyllytin ne. Sitten siivosin lompakko hyllyn. Loppupäivän hyllytin kenkiä ja palvelin asiakkaita. Olin myös koko päivän kassapäivystyksessä. Eli pidin päivystyspuhelinta koko ajan taskussa jos kassatoimistosta olisi soitettu että tarvitaan apua kassoilla. Lopetin työt klo 15.15, koska pidin vain kaksi kahvitaukoa, jotka kesti 15 min. Opin paljon kaikkee uutta.
perjantai 28. marraskuuta 2014
torstai 27. marraskuuta 2014
Työpainotteinen
Hellou!
Niinkuin tuolla aikasemmin olen jo kertonutkin, että opiskelen nykyään tätä liiketalouden alaa työpainotteisesti K-citymarketissa. Mun olisi pitänyt kirjoittaa joka päivältä tänne blogii postaus päivästäni, mutta olen vähä unohtanut aina :D Päätin sitte kirjottaa nyt kokonaisuudessaan tästä jaksosta. Eli aloitin työt 29.10 keskiviikkona. Mulla on niiku joka keskiviikko ja perjantain töitä.
29.10 Keskiviikko
Ekana päivänä minut kierrätettiin talossa. Näytettiin varastot, taukotilat, esiteltiin työntekijöille jotka vastaan kävelivät ja annettiin työvaatteet. Työvaatteiden vaihdon jälkeen minut käskettiin kassatoimistoon josta lähettiin sitten kassoille ja alotettiin kassakoulutus. Koulutus kesti melkein koko päivän. Kävimme kassakoneen käytön ja siihe liittyvät jutut läpi. Perusteellisesti niitä ei tarvinnu opettaa, koska mulla on aijempaa kokemusta kassalla ja kassakoneenkäytöstä. Koulutusken jälkeen pääsin jo rahastamaan ja kouluttajani seison tukena ja turvana hetken takana, mutta tuli sitten siihen tulokseen, että pärjään yksinki. Joten rahastin loppupäivän yksin. Työpäivä keski 6,5 h klo 10-16.30. Opin paljon uusia asioita ja sen miten paljon erillaisempaa on olla kassalla isossa kaupassa kun pienessä lähikaupassa. Isommassa ei tarvitse oikeestaa huolehtia itse mistään, mistä pienessä pitää.
31,10 Perjantai
Alotin työt klo 9.00. Ekana mulle kerrottiin mitä pitää tehdä aina ennenkun lähtetään rahastamaan. Eli miten saan pohjan ja mihin kuitataan ja mitä muuta pitää ottaa mukaan. Sitte kun mulla oli kaikki tarvittava mut saatettiin kassalle ja neuvottiin kaikki alkuhommat. Eli arpojen laittaminen, tilityslappujen täyttö ja kassan avaus. Rahastin koko päivän yksin ettei kukkaan ollut selän takana muu kuin toisella kassalla oleva henkilö. Mua jännitti iha sikana olla yksin siinä, mutta loppupäivästä se tuntu ku oisin koko ikäni istunu siinä :D Lopetin työt klo 15.30
5.11 Keskiviikko
Alotin työt klo 10.00. Menin kassatoimistoon hakemaan pohjan ja muut tarvittavat jutut ja menin rahastamaan. Rahastin ensimmäiseen taukoon asti ja tauon jälkeen aloitin tarvittavien tenttien tekemiset. Suoritin työturvallisuuspassin, tietoturvallisuuspassin, uuden lahjakortin käyttö-passin, Veli-veikkaaus passin, ja Ray-passin. Suoritin kaikki ensimmäisellä yrityksellä. Loppupäivän rahastin normaalisti. Lopetin työt klo 16.30
7.11
Alotin työt klo 10.00. Menin rahastamaan aluksi ja rahastin toiseen taukoon asti. Tauon jälkeen menin suorittamaan ikärajapassia. Sain läpi tentin ekalla. Passi on voimassa 10 vuotta eli kuhan lähen koulun jälkeen työelämään mulla on kaikki tarvittavat passit. Eli koulutuksia ei pitäisi hirveenä sitten olla :) Rahastin loppupäivän vaan. Lopetin työt klo 16.30
12.11 Keskiviikko & 14.11 Perjantai
Olin sairaslomalla nuo kaks päivää ku teloin sormeni ja se turpos nii pahasti ja oli tosi tosi kippee, etten pystyny olemaan töissä. En pystyny tekemään mittään.
19.11 Keskiviikko & 21.11 Perjantai
Aloitin työt keskiviikkona klo 10.00 ja perjantaina klo 9.00. Rahastin vaan kummankin päivän iha normaalisti. Pääsin keskiviikkona töistä klo 16.30 ja perjantaina klo 15.30.
26.11 Keskiviikko
Aloitin työt klo 10.00. Rahastin koko ppäivän normaalisti paitsi ennen kahvitaukoa kävin kassatoimistossa ottamassa arvioinnin työskentelystäni, koska oli viimeinen päivä kassalla. Tästä eteenpäin olen osaston puolella. Eli aloitan perjantaina 28.11 työt pukeutumisen osastolla. Arvioinnin jälkeen rahastin loppupäivän ja pääsin töistä klo 16.30.
maanantai 24. marraskuuta 2014
Viikonloppu
Saimme tehtäväks taas kirjoittaa n.200 sanasen postauksen..
Aattelin kirjottaa menneestä viikonlopusta.
Perjantaina iskä tuli käymään Kajaanissa ja haki mut töistä.
Käytiin kaupoissa ja sitte menin poikaystävän (Jonin) luo oottaa, että se pääsee töistä. Pidimme
vaan koti-illan, katoimme leffaa ja Jonin kaveri Pauli tuli illasta käymään
kahvilla ja hengaili meijän kaa vähä aikaa. Jossain 9 aikoihin Pauli lähti
kottiin ja mekin mentiin jo vähä jälkeen 10 nukkuu. Töissä oli aika rankka
päivä en tiiä miks, koska oli aika samanlainen päivä ku muutki, mutta silti
olin aika poikki työpäivän jälkeen. Joten ei oikein jaksanut tehä mittään
ihmeellistä.
Lauantaina herättiin
jossain 8-9 maissa ja aloin siivoomaan. Imuroin, pesin pari koneellista pyykkiä
ja pyöräytin tiskikoneen. Joskus puolenpäivän jälkeen lähettiin Jonin ja Paulin
kanssa Paltaniemelle Jonin siskon (Erjan) luokse. Se tarvitsi apua parin hyllyn
kanssa nii pojat laitto ne seinälle. Erja remppaa niitten kämppää nii autoin
sitä maalaamaan pukkarin seinät. Olitiin paltsikalla johonki 5 asti ja sitte
lähettiin kaupunkiin. Mentiin kaikki Lohtajalle Jonin luo ja kuha oltiin vaa.
Lähettiin jossain välin iltaa liikenteeseen ku Pauli halus ottaa parit Jonin
kanssa ku oli viikonloppuvapailla intistä. Ajeltiin jonkun aikaa ja käytiin parin
kaverin juttusilla. Mentiin sitte jossain välin Jonin kanssa Lohtajalle ja
Pauli jatko iltaansa sen inttikaverin kanssa. Jonin siskon mies kävi vielä
hetken siinä Lohtajalla ennen ku alettiin nukkuu.
Sunnuntaina ei tehty mittää muutaku katottiin leffaa ja
käytiin viemässä Pauli kassulle. Viikonloppu oli mukava ja nyt on hyvä alottaa
uus kouluviikko!:)
torstai 20. marraskuuta 2014
Tennareiden myyntipöydät
Teimme tennareista myyntipöytiä ja tein kolme samanlaista muuten, mutta vaihdoin vain kenkien värejä. Tein pöydät PowerPoin-ohjelmalla, kengät on otettu Zalando.fi sivustolta. Logot on etsitty Google kuvahausta. Hintakyltit tein PowerPoint-ohjelman muodoilla.
Esillepanon apuvälineet
Saimme tehtävän etsiä esillepanon apuvälineitä ja niiden hintoja. Apuvälineet on otettu Mallinuket.fi sivustolta ja näyteikkuna Bing:in kuvahausta. Mallinuket.fi sivusto oli helppo ja selkeä käyttöinen. Mielestäni hinnat olivat aika sopusuhtaisia.
maanantai 17. marraskuuta 2014
Toimiston viestintätaidot..
Joo eli tänään tuli uusi Toimiston viestintätaidot-
kurssi, jonka juttuja laitan tänne
blogiin. Saimme tehtäväksi linkittää oman blogin osoite ryhmämme nähtäväksi ja
alkaa seurata kahta ryhmäläistämme. Aloin seurata Riinaa ja Juuliaa. Heidänkin
blogin aihe on sama kuin minulla, eli hekin laittavat tänne koulujuttuja.
Meidän piti kirjoittaa 200 sanainen ”postaus” ja päätin
kirjoittaa nykyisestä opiskelutilanteestani.
Koulunkäyntini ei ole ollut ylästeesta lähtien mitän ruusuilla
tanssimista. Poissaolot ovat ollut aina ongelmani. Tällähetkelläkin kun aloitin
tämän Liiketalouden alan, ei ole kiinnostanut istua koulussa ja sen takia
poissaoloja on kertynyt.
Tykkään tehdä töitä paljon ennemmin kuin olla koulussa.
Siksipä aloitin 29.10 työpainotteisen opiskelun K-Citymarketissa. Koulu on lähtenyt nyt sujumaan paljon paremmin kuin aijemmin. Olen aina joka keskiviikko ja perjantai töissä muutoin koulussa.
Työpainotteinen siis tarkoittaa sitä, että suoritan visuaalisia kursseja töissä. Eli esim teen näyteikkunoita, esillepanoja jne. ja suoritan sitä kautta kurssit. Tietenkin joudun tekemään jonkuverran teoria osuuksia itsenäisesti kotona ja päivittelemään tänne blogiin päivän tapahtumia. Tämä järjestely on minulle paljon helpompi, vaikka se saattaa äkkisesti kuulostaa rankalta, kun joudun tekemään hommia myös kotona töitten jälkeen. Toisaalta se on joo, mutta teen mielelläänkin niitä, koska minulle tämä ratkaisu on osotitautunut paljon mielekkäämmäksi, kuin pelkästään koulun penkillä istuskeleminen.
Olen tykännyt tästä opiskelutilanteesta tosi paljon ja jatkankin tämä mielelläni. Koulunkäynti maistuu taas! :)
tiistai 11. marraskuuta 2014
Lähiväriharmonia huone!
Meillä oli kaksi tehtävää erikseen, mutta yhdistin tehtävät ja tein lähiväriharmonialla huoneen.
Tein huoneen PowerPointilla, etsin tuotteita eri sivustoilta. Alla on työni ja lähiväriharmonian värit joita käytin huoneessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


